perjantai 20. tammikuuta 2017

Foe-nauhaponnarit ja silikonihelmikorut








Me ollaan tyttären kanssa tehty yhdessä Foe-nauhaponnareita ja silikonihelmikoruja.

Foe-nauha on joustokanttinauhaa, jota voi kanttaamisen lisäksi käyttää esimerkiksi hiuspantojen ja hiusponnareiden tekoon. Nappikauppa Punahilkassa on hyvä valikoima suloisia joustokanttinauhoja, joista teimme ponnareita tyttärelle ja myyjäisiin. Vahvisteneste estää nauhojen purkautumisen. Pieni määrä annostellaan käsiteltävälle alueelle ja annetaan kuivua.




Silikonihelmet ja imetyskorut ovat saaneet suuren suosion ja itsekin tahdoin kokeilla niiden tekoa.
Imetyskorujen ideahan kaikessa yksinkertaisuudessaan on se, että lapsella on mukavaa näpertämistä, samalla kun äiti imettää, kantaa, sylittää tms. Vauvathan usein tykkäävät nipistellä ja vetää äitiä tukasta ja koruista samalla kun äiti imettää. Imetyskoru on lapselle turvallinen koru, josta saa vapaasti vetää, sillä lukko napsahtaa auki heti kun vauva vetää liian lujaa.

Helmet ovat myrkyttömiä ja sopivat siksi imetyskorujen lisäksi myös pikkulasten koruihin.




VUODEN ENSIMMÄINEN NOVITA -LEHTI ILMESTYY ENSI VIIKOLLA!
Kevään numerosta löydät mm. pienen villasukka-extran, Juhlavuoden Suomineule -kilpailun voittajat sekä ihania kevätneuleita Novitan uutuuslangoille. Viimeisin lehti myytiin nopeasti loppuun, joten kannattaa varmistaa se, että ehdit saada omasi tilaamalla Novita -lehti
(hinta 29 e/vuosi, tilaajalahjana koivupuikot)

/ Yhteistyössä Nappikauppa Punahilkka. Mainoslinkki: Novita /

1 kommentti: