perjantai 29. toukokuuta 2015

Frivolite' eli käpypitsiä






Käpypitsi eli sukkulapitsi eli frivolite´ on vuosisatoja vanha pitsitekniikka, jossa työvälineenä on sukkulamainen käpy. Pitsi muodostuu toisiinsa liittyvistä renkaista ja kaarista, ja se on samannäköistä sekä oikealta että nurjalta puolelta. Olen oppinut tekniikan opiskeluaikoinani ja ihastuin silloin tähän viehättävään ja jopa keimailevan näköisenä pidettyyn tekniikkaan ja sanalla sanoen hurahdin.
Vuosikausia en oikeastaan muita töitä tehnytkään, kuin näitä herkkiä ja kauniita pitsejä.
Isoja liinoja, pieniä liinoja, sydämiä, lumihiutaleita, kukkia ja ristejä -useita satoja kappaleita.
Niitä halusivat lukuisat sukulaiset ja ystävät, ja lisäksi tein niitä paljon myös tilauksesta.

Tilauksesta tein pitkän tauon jälkeen tätä pitsiä, kun minulta pyydettiin kahta sydäntä.
Kuvissa olevat sydämet ovat vielä tärkkäämättömiä ja niistä puuttuu myös ripustusnaru.



Perustyöväline pitsin teossa on käpy, johon lanka kierretään. Apuvälineeksi pitsin tekoon tarvitaan lisäksi virkkuukoukku, jota käytetään pitsin yhdistämisessä.
Materiaaliksi suositellaan tiheäkierteistä puuvillaa, hyvin kierrettyä pellavaa tai silkkiä.
Lanka ei saa olla liian liukasta (solmujen kiinni pysymisen takia), muttei myöskään liian karkeaa tai haurasta (kiristettävyyden takia).

Itse käytän virkkauslankoja, ja tykkään testailla erilaisia, tälle tekniikalle soveltuvia lankoja. Näissä sydämissä testissä oli Hjertegarnin Haeklegarn Nr 5, joka on ohut ja tiukkakierteinen virkkauslanka ja soveltuu käpypitsille ihan hyvin.

Ohjeita käpypitsin tekoon löytyy muutamista Suomenkielisistä kirjoista, esim. Suuri käpypitsikirja (Eeva Talts) tai Käpypitsi (Janette Baker). Englanninkielisiä ohjeita löytyy netistä myös yllin kyllin, esimerkiksi hakusanalla “tatting".



Tiedän että tekniikka on melko vähän tunnettu ja siksi olisikin kiva kuulla onko se tuttu sinulle tai löytyykö täältä muitakin käpypitsiin hurahtaneita?

torstai 21. toukokuuta 2015

Tähtiklipsit (ja muitakin ihania)


Viime viikolla Nappikauppa Punahilkasta saapui ihana paketti täynnä kaikkea pientä ja kivaa,
joista riittää tekemistä pitkäksi aikaa.

Nappikauppa Punahilkka on jokaisen askartelijan ja käsityön ystävän unelmakauppa!  
Suosikkituotteitani ovat erilaiset nauhat ja tuttinauhatarvikkeet, joista viimeksi mainittuja myydään sekä yksittäin, mutta myös edullisissa seteissä. 
Tuttinauhojen virkkaamiseen olen mitä ilmeisemmin jäänyt ihan koukkuun :)




Tähtiklipsit ovat ihania!
Tuttinauhaklipsejä löytyy eri mallisia ja kokoisia, löydät kaikki klipsit täältä.



Nauhoista löytyy ihanan herkullinen valikoima, paljon erilaisia kuoseja ja printtejä!


Tilaukseni sisälsi myös tyttärelle hiuslenkkejä
(joista ainakin osa olisi tarkoitus tuunata virkatuilla kukkasilla ja ruseteilla),
ja lisäksi vetoketjuja, jotka pääsevätkin työn alle ehkä jopa jo tulevana viikonloppuna!


 / Yhteistyöpostaus /

perjantai 15. toukokuuta 2015

Baby shower -juhlat









Eilen vietettiin ystävälleni yllätyksenä järjestettyjä baby showereita eli vauvakutsuja. Juhlapaikkana oli ystäväni kälyn koti ja hän oli koristellut kaiken todella kauniisti. Teemavärinä oli minttu, musta ja valkoinen ja koristelujen teemana oli "cool panda". Tarjolla olevat ruuat ja juomat olimme hankkineet nyyttärimeiningillä ja lahjaksi keräsimme rahaa äidin hemmottelua ja vauvatarvikkeiden ostoa varten. Juhlia vietettiin isolla naisporukalla, joista suurin osa oli kotiäitejä. Menossa mukana oli myös kolme suloista tyttövauvaa.

Menu:
Grillattuja herkkuja, hedelmä -ja vihannesvartaita, salaattia, virvoitusjuomia, mehuja, kahvia, mutakakkua, kakkutikkareita, muffinseja, karkkia ja suklaata, sipsiä, popcornia ja dippiä.

Ohjelma:

Vauvakuvien tunnistus
 Jokainen toi mukanaan oman vauvakuvansa, joista ystäväni arvuutteli kuka kukin on.

Vauva Alias sanaselityspeli
Edellisenä iltana askartelin Vauva Alias kortit. Pelin kulku meni siten että jokainen vuorollaan selitti vauvaan sekä raskauteen liittyviä sanoja ja nopein tietäjä sai kortin itselleen. Lopuksi kortit laskettiin ja kolme parasta pelaajaa palkittiin.

 Arvuuttelua
Jokainen kirjasi arvauksensa lapsen sukupuolesta, syntymäpäivästä, pituudesta, painosta ja tulevasta nimestä.

Vauvavisa
Huumorilla höystettyjä kysymyksiä, joihin jokainen pääsi vastaamaan ja paras palkittiin.

Vaipanheitto
Siinä odottava äiti heitti vaipan samaan tyyliin kuin morsian heittää morsiuskimpun ja vaippaan oli kirjoitettu "sun vuki".


 Meillä oli huikean hauska ilta, iso kiitos kaikille mukana olleille! :)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Lankoja ja lankakoreja


Käsityöbloggaajien illanvietossa yksi hauska puheenaihe oli se, kuinka paljon kukakin meistä omistaa lankoja. Tosi monella lankaa pursusi yli äyräiden ja mieleenpainuvin saldo oli 33 kg. Itselläni lankavarasto ja sen saldo on todella laiha moneen muuhun bloggaajaan verrattuna ja lankojen määrä pysyy kutakuinkin vakiona, uutta tulee tilalle samaan tahtiin kuin sitä kuluu. Tein mielenkiinnosta lankainventaarion hetki sitten saadakseni selville oman lankasaldoni ja tulos oli...alle 6kg. Ei ollenkaan paha, eihän?

Kuvasin osan langoistani näissä yksinkertaisen tyylikkäissä Zinotin valmistamissa Mayn-sisustuskoreissa, jotka olen saanut yhteistyön merkeissä.
Monelle sisustusihmiselle korit ovat varmaankin tuttuja ja monessa blogissa niitä onkin vilahdellut erilaisissa käyttötarkoituksissa -ja kohteissa, aina keittiöstä lastenhuoneeseen ja kylpyhuoneeseen saakka. Itselleni ne päätyivät lankakoreiksi ja tykkään kyllä ihan hirmuisesti ajatuksesta, ettei kauneimpia lankoja enää tarvitse piilotella laatikoihin ja kaappeihin, vaan nyt ne saavat tyylikkäästi olla esillä!









  Isossa korissa voisi säilyttää myös käsityö/askartelulehtiä...

Mayn sisustuskoreja on saatavilla mustana ja valkoisena, kahta eri kokoa:
S kokoisen korin mitat ovat 23x23x15cm
ja M kokoisen mitat ovat 30x37x20cm.
Mayn koreja ja muita tuotteita myydään mm. Stockmannilla, useissa sisustusliikkeissä ja nettikaupoissa, kaikki jälleenmyyjät löydät täältä.


Mayn korit on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

 / Yhteistyöpostaus /

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Värit kertovat



Tilaustyö, virkatut kattausliinat 6kpl
 Luxor Fibranatura -langasta.


Blogiani pidempään seuranneet tietävät varmaankin mieltymykseni 
erityisesti vaaleanpunaiseen, -mutta myös valkoiseen, pinkkiin, mustaan ja harmaaseen. 
Harmaa on väri, josta en muutama vuosi sitten pitänyt ollenkaan, mutta nykyään pidän sitä kauniina.
Vaaleanpunainen, pinkki, valkoinen ja musta sen sijaan ovat olleet lempivärejäni aina.

Tiesitkö, että värivalintamme kertovat yllättävän paljon ajatusmaailmastamme ja persoonastamme? Löysin upean sivuston, josta löysin paljon luettavaa mm.väreistä ja niiden merkityksestä.


 "Vaaleanpunainen luo sopua ja rauhaa.  Vaaleanpunainen on herkkä, lauhkea väri. Se kuvastaa yleismaailmallista rakkautta, uskoa kaikkien ihmisten kauneuteen ja hyvyyteen. Vaaleanpunainen luo tasapainoa ja auttaa ratkaisemaan hankalia tilanteita sopuisasti. Vankiloissa on saatu hyviä tuloksia laittamalla vihamielisiä ja hyökkääviä potilaita vaaleanpunaisiin huoneisiin - tuliset tunteet talttuvat.  Tämä väri on täynnä toivoa ja iloista odotusta. Se sopii vauvoille ja elämän kovettamille, paksunahkaisille henkilöille. Kääntöpuolensa on tälläkin viattomalla värillä. Ylenpalttisesti käytettynä se saattaa edustaa epätodellista naiiviutta, kieltäytymistä kohdata itsestään ja toisistaan varjopuolta. Se on kuitenkin kaiken kaikkiaan väri, jota maailmamme näyttää tällä hetkellä kipeimmin kaipaavan."

  "Harmaa ei ota kantaa. Arkinen, vaatimaton ja ujo. Armeija marssii harmaassa, monien maiden koulupuvut ovat harmaita, byrokraatit verhoutuvat harmaaseen. Se heijastaa hyvin harmaan luonnetta varsin neutraalilla, mitäänsanomattomana värinä. Se rauhoittaa, mutta myös masentaa. Kukapa jaksaisi innostua omaperäiseen, luovaan ajatteluun harmaassa ympäristössä. Onkin ilmeistä, ettei sotilaita, koululaisia tai byrokraatteja halutakaan kannustaa omintakeiseen, räiskyvään toimintaan. On valitettavan tavallista, että virastot ja mielisairaalat maalataan tasaisen harmaiksi. Se edesauttaa välinpitämättömyyttä ja kielteisyyttä."

  "Valkoinen kertoo puhtaudesta. Valkoinen valo pitää sisällään kaikki sateenkaaren värit. Valkoinen vaate heijastaa katsojan silmiin koko värikirjon. Täydellisenä se kuvastaa hyvin sellaisia sanoja kuin puhtaus, toivo, oikeudenmukaisuus. Valkoinen keventää oloa ja sopii erityisen hyvin lämpimään kesään, jolloin se viilentää ja antaa tilaa luonnon hehkeille väreille. Valkoisessa vaatteessa tuntee olevansa avoin kaikelle, vastaanottavaisempi ja antavaisempi myös ihmissuhteissa. Liiallinen valkoisen suosiminen niin kodin sisustuksessa kuin vaatetuksessa voi joskus kuitenkin johtaa turhan suureen kriittisyyteen, ehdottomuuteen. On kuin omaa valkoisuutta vasten kaikkien muiden tai kodin tahrat näkyvät liian selvinä. Puhtauden vaalimisesta on tullut elämän sisältö. Hoitohenkilökunnan vaatteiden valkoisuus herättää luottamusta. Mutta sekä potilaiden että henkilökunnan itsensä takia voisi olla hyödyllistä täydentää asua esimerkiksi persikan lämmöllä, vaaleanpunaisen hyväksyvällä rakkaudella tai taivaansinisen toivolla."

(Teksti: Värit ovat voimaa, © Marika Borg)

Teksti lainattu Namasten verkkosivustolta, heidän luvallaan.
  

Mitkä ovat sinun lempivärejäsi?

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Rusettipanta






Minäkin innostuin neulomaan rusettipannan tyttärelleni ihasteltuani Life with Mari -ja Pizzicato -bloggaajien tekemiä rusettipantoja.

Lanka: Carolina Väri:434, menekki n. puoli kerää.
 "Tanskalaisen Hjertegarnin Carolina on mukavan pehmeä ja kevyt puuvilla-akryylisekoite. Carolina sopii muunmuassa lastenvaatteisiin ja sisustustekstiileihin."

Rusetit ovat niin kauniita ja tyttömäisiä, en voi millään vastustaa niitä! Tyttärellä on vauvasta asti ollut lähes aina jokin rusetti hiuksissaan, ne ovat vaan niin suloisia