sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kässäbloggaajien illanvietto Lankamaailmassa













Vuoden vaihteen aikoihin sain ajatuksen, että olisipa kiva järjestää käsityöbloggaajille suunnattu tapaaminen jossa pääsisi tapaamaan kanssabloggaajia ihan kasvotusten, viettämään iltaa herkutellen ja samalla juttelemaan käsitöistä ja bloggaamisesta. Kerroin suunnitelmastani ihanalle yhteistyökumppanilleni, Tampereen Lankamaailman Leenalle, ja ilokseni hänkin innostui ajatuksesta samantien! Laitettiin tavoitteeksi kevät, laadittiin kutsut sekä osallistujalista ja minä houkuttelin mukaan sponsorit.

Eilen vihdoin koitti tuo kauan odotettu ilta!
Osa osallistujista oli minulle ennestään tuttuja, mutta mukana oli myös paljon uusia kasvoja -Oli ihana tutustua ja tavata ihan livenä! Meitä oli paikalla 10 bloggaajaa ja 5 Lankamaailman edustajaa.
Megetar
 ja minä:)

Illan herkkutarjoilut olin valinnut omien mieltymysteni mukaan ja illan menu koostui pitkälti makeista herkuista. Suolaista puolta edustivat täytetyt ruissipsit ja juomapuolena tarjoiltiin alkoholitonta kuohuvaa, kahvia, teetä ja mehua.

Somistuksesta vastasi Ripaus tunnelmaa -blogin Heidi,
minä ja Mari olimme apuna esillepanossa.
Heidillä oli visio, ja tosi nättiä siitä tuli, vai mitä?



"Naked cake"-tyyppiset mansikkakakut saimme Linkosuolta, joka on perinteinen leipomo Tampereen alueella. Perheyrityksen tuotteet ovat tunnettuja myös muualla Suomessa ja jopa ulkomaillakin.
Kakut olivat huikaisevan kauniita ja herkullisia ja niin ihanan keväisen värisiä! Linkosuolta saimme myös ruissipsit, joihin täytteiksi valitsimme savulohi ja kasvistahnan (valitettavasti niistä ei löytynyt hyviä kuvia, mutta yhteiskuvissa vilahtavat...). Erityiskiitos Linkosuolle vielä huikeasta ylläristä, he olivat järjestäneet meille kaikille kotiinviemisiksi isot goodiebagit, jotka sisäsivät ruissipsejä eri makuisina.



Royal Bakery tarjosi meille ah, niin ihanat macarons-leivokset,
makuina: suklaa, pistaasi, vadelma ja passion.
Nämä olivat niin täydellisen näköisiä, ettei niitä meinannut raaskia edes syödä :)
Näitä herkkuja löytyy Tampereelta Café Royal Bakerystä, joka sijaitsee Särkänniemen edessä.
Royal Bakery seuraa aktiivisesti alan kansainvälisiä trendejä, ja mainittakoon vielä, että ammattitaitoa ja osaamista näiltä tunnetuilta tekijöiltä ei puutu, lue lisää tietoa tekijöistä täältä.



Suussasulavasta suklaatarjoilusta vastasi Kultasuklaa.
Kultasuklaan suklaatuotteet valmistetaan aidosti käsintehtynä suklaatehtaalla Iittalassa.
Suklaatehtaan yhteydessä sijaitsee myös myymälä, yksi myymälä löytyy myös Helsingistä ja kaikki jälleenmyyjät löytyvät täältä.

(Kaikki kuvat ovat Heidin ottamia, kiitos Heidi!)

Lankamaailmalta saimme myös goodiebagit, joista kerron lisää myöhemmin!

Kiitos upeasta illasta Lankamaailmalle, sponsoreille ja ennenkaikkea kaikille teille ihanille bloggaajille, jotka pääsitte mukaan!

9 kommenttia:

  1. Kuulostaapas kivalle! Olin itse eilen Kakplussan bloggaajien tapaamisessa, oli tosi kiva tavata bloggaajakollegoita :) Nuo teidän tarjoilut on kyllä mielettömän kauniit! Raaskiko noin kauniita edes syödä vai ihailisiko vain? :)

    VastaaPoista
  2. Ihana idea. Huisin hienosti olitte koristelleet tapaamispaikkan :-) Voin vain kuvitella, että teillä oli kivaa yhdessä. terkuin Riitta

    VastaaPoista
  3. Huikean ihania kuvia!! Kaikki oli kyllä niin kaunista ja maistuvaa! Oma aikani taisi mennä höpistessä, kun huomasin kotona, että olin napsinut vain muutaman kuvan ja nekin huonoilla asetuksilla. Mutta kivaa oli ja sehän on pääasia :) Kiitos <3

    VastaaPoista
  4. Oi, teillä on varmasti ollut tosi upea ilta! :) Oli ihana saada kutsu ja olisin niin mielelläni ollut mukana! <3 En vain enää tässä vaiheessa raskautta uskaltanut lähteä sinne päin reissaamaan. No, täällä sitä ollaan edelleen yhtenä kappaleena :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihana ilta teillä onkaan ollut!

    VastaaPoista
  6. Onpa upeita kuvia! Ja kiitos vielä kerran, kun järjestit mukavan blogitapaamisen. Mulla oli aivan mahtava ilta ♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos kivasta illasta! Tarjoilut olivat huikean herkulliset, ja Linkosuon terveisiä nautitaan meillä tänäkin iltana. :) Seuraavia kokoontumisajoja odotellessa... ;)

    VastaaPoista
  8. Vautsi mitkä värit kuvissa. Ihanan keväiset tarjoilut. Upea kakku.

    VastaaPoista