perjantai 28. marraskuuta 2014

Joulukalenteri diy + Maker's Market




Tyttären joulukalenteri on tänä vuonna itse tehty. Pähkäilin ostokalenterin ja itsetehdyn välillä, miettien kumpi olisi järkevämpi vaihtoehto 2,5-vuotiaalle, ja lopulta halu tehdä itse voitti!
Ihan helppotekoinen ja simppeli kalenteri syntyi paperipusseista, koristenauhoista, kakkupapereista ja tarroista. Valmiit pussit on tarkoitus laittaa naruun roikkumaan ja ripustaa seinälle. 
Jokaisessa pussissa on suklaanamia plus pieniä aarteita. 
Aarteista osa on itsetehtyjä, osa ostettuja ja muutama myös blogin kautta saatuja. 
Pahoittelut siitä, kun kuvia ei ole kuin nuo kaksi jotka kuvasin tekovaiheessa viime viikolla. Nyt kuvauskeli ainakin täällä meilläpäin on niin pimeä ja harmaa että annankin kameran pysyä kaapissa nyt ihan suosiolla... Toivottavasti ilma kirkastuu ja saan kalenterin kuvattua paremmin tässä joku päivä, ihan paikallaan ripustettuna!



 Ihan huippua, minä pääsin mukaan Maker's Marketin rentoon ja mukavaan porukkaan, joista osa onkin tuttuja bloginimiä! Itse laitoin myyntiin muutamia virkkauksiani, joululahjaksikin sopivia herkkuja ja virkattuja lasinalusia. Varsinkin nuo virkatut herkut ovat olleet kovassa suosiossa ja niitä onkin tulossa lisää jossain välissä. Näitä on nyt siis saatavilla Maker's Marketista, niin kauan kunnes tuotteita riittää.

"Maker’s Market on uudenlainen kauppapaikka käsitöiden ja kierrätyksen ystäville, jossa myydään itse tehtyä ja käytettyä tavaraa kirppishengessä. Maker’s Market toimii ilmoitusalustana ja maksu sekä toimitus tapahtuvat myyjän ja ostajan välillä. Tuotekategoriat ovat sisustus, lasten tuotteet sekä vaatteet ja asusteet. Myyjinä on taitavia käsillä tekijöitä, kierrätyksen kannattajia ja osaavia visualisteja, jotka valitaan palveluun käsin." Teksti: Maker's Market

Jos haluat seurata Maker's Marketin uusia tuulia ja uutuustuotteita, voit seurata Maker's Marketia

torstai 27. marraskuuta 2014

Joululahjavihjeitä


Nyt on taas se aika vuodesta, kun haluamme ilahduttaa kanssaihmisiämme pienillä lahjoilla.
Itse yritän saada lahjahankinnat valmiiksi viimeistään joulukuun puoleenväliin mennessä, niin jää sitten muuhunkin aikaa, joulun valmisteluthan eivät ihan heti lopukaan :)
Sen verran mukavuudenhaluinenkin olen, etten erityisen mielelläni lähde täpötäysiin tavarataloihin jonottamaan, vaan mielummin katselen leluja ja muita lahjoja kaikessa rauhassa verkkokaupoista ja teen ostokseni samalla lämmintä glögiä juoden.

Kokosin muutamia ideoita blogini yhteistyökumppanin Rokkibeibin valikoimasta.


1. Fantasiapalikkajuna
Puinen junanveturi ja kaksi vaunua, johon voi kuormata hauskanvärisiä palikoita kyytiin! 14 osaa.



2. Ruuvattavat eläimet
Iloiset puusta valmistetut ruuvattavat eläimet. Palat ovat kevyesti ruuvattavissa ja paloja voi yhdistellä kaikkien eläimien kesken.


3. Pujoteltavat palikat
 Tarkkuutta ja näppäryyttä opettava pujottelulelu. Pakkauksessa 30 palikkaa ja kaksi nauhaa. Nauhassa pujottelua helpottava puinen puikko.


4. Pintoy puinen keinuhevonen Ihana keinuhevonen, joka meiltäkin löytyy. Tytär on tykännyt tästä ihan hirmuisesti ja keinuttelee sillä kyllä lähes päivittäin. Viime jouluinen lahja tyttärelle, jota voin suositella muillekin pienille, 1-vuotiaasta eteenpäin.



5. Proud Mama korut Ihana lahjaidea äidille / vaimolle / tai tietysti itselle!
Maailmanlaajuisesti myyty ihana korusarja, jonka idea on näyttää montako lasta sinulla on ja ovatko he tyttöjä vai poikia. Itselläni tämä koru (vaaleanpunaisella lasihelmellä) on useimmiten kaulassani, koska olen äärettömän ylpeä pienestä tyttärestäni ♥ ja toki koru on myös kaunis!

Kurkkaa myös Rokkibeibin omat lahjavinkit, tästä!

Rokkibeibissä on tällä hetkellä on meneillään tarjous -15% yli 20€ tilauksista.
Alekoodi on JOULUALE15
ja se on voimassa 10.12.2014 asti.

Joko teillä alkaa olla joululahjahankinnat jo pulkassa, tai edes mietinnässä?

/ Yhteistyöpostaus /

tiistai 25. marraskuuta 2014

Joulun punaisia käsitöitä






Ihanaa, kohta on jo joulukuu! Joululaulujen kuunteleminen on jo pikkuhiljaa alkanut ja joulukoristeitakin on jo haettu hiljalleen esille. Ensimmäiset jouluvalot ollaan jo ripustettu ikkunaan ja jouluisia käsitöitäkin olen jo alkanut tekemään. Viikonlopun aikana sain tehtyä virkatun maton, jonka tein miniontelokuteesta. Maton halkaisija on reilu 90 cm ja kuteet kävin hakemassa Tampereen Lankamaailmasta. Lankamaailmasta löytyy upea valikoima erilaisia virkkauskuteita ja matonkuteita! Aiemmin olen virkannut mattoja enimmäkseen trikookuteesta, ja kyllä ontelokude on vaan tosi helppoa virkattavaa jos trikookuteeseen vertaa. Ontelokude on helpommin käsiteltävää kuin trikookude. Se on tasaisempaa, lisäksi siinä on vähemmän solmuja ja pääteltävää.

Maton virkkaukessa ehdoton juttu on tietysti myös virkkuukoukku, joka soveltuu kestävyydeltään juuri kuteen virkkaukseen. 
Minä virkkasin tämän maton Waves KnitPro -virkkuukoukulla koko 8,00.
Ei muuten katkea kovemmallakaan väännöllä! :)


Bommix Bamboo -langasta virkkasin lasinalusia ja muutaman isomman kattausliinan.


torstai 20. marraskuuta 2014

Vaahtokarkkipupuja





Silloin kun lapsi sairastaa, niin tekee erityisesti mieli ilahduttaa pientä potilasta...
Nämä kuvat ovat parin viikon takaa, kun tytär oli flunssainen. Ei maistunut ruoka ja vähän kiukkuinenkin oli, niin tottakai minun teki mieli vähän ilahduttaa!

Innostu & onnistu kirjasta löytyi paljon ihania ohjeita, joista vaahtokarkkipuput tein heti ensimmäisenä.
Kirja on täynnä kauniita kuvia, ideoita ja inspiraatiota. Ihanien herkkujen ohjeita, virkkauksia, askarteluja, kattauksia ja tuunailuja. Minulla oli onni matkassa, kun onnetar hymyili ja voitin tuon upean kirjan Valkoinen puutalokoti -blogin arvonnassa! Kiitos Ilona, ihana kirja!




maanantai 17. marraskuuta 2014

Hyvän mielen hyväntekeväisyyshaaste


Prinsessajuttu ja Lankamaailma haastavat neulomaan ja tuunaamaan pipoja Taysin eli Tampereen yliopistollisen Keskussairaalan lastentautien osaston pienille ja vähän isommillekin prinsseille ja prinsessoille! Toivomme, että söpöt ja kekseliäät pipot ilahduttavat pieniä potilaita.


Osallistumisohjeet:
 Neulo ja tuunaa pipo, joka on toteutettu tällä Lankamaailman julkaisemalla ohjeella: (linkki).
Anna mielikuvituksesi lentää, millä tavoin tuunattu pipo sopii sinun mielestäsi pienelle prinssille tai prinsessalle? Ohjeeseen käyvän langan tulee olla juoksevuudeltaan noin 120m/50g  ja tuunaukseen voi käyttää nappeja, helmiä, kangasta, paljetteja, mitä nyt mieleen juolahtaa!
Langaksi suositellaan tämän syksyn uutuutta, Hjertegarnin Extrafine Merino 120 -lankaa.
Lanka on ihanan pehmeää, eikä kutita herkempääkään ihoa.
Langan upeat värit innostavat suunnittelemaan ja neulomaan!

Haasteeseen voit osallistua lähettämällä tai tuomalla pipon Tampereen Lankamaailmaan 17.1.2015 mennessä. 
EDIT! Osallistumisaikaa jatkettu 31.1.2015 asti!
Kiinnitä pipon sisälle nimesi ja yhteystietosi (nimi, osoite, sähköpostiosoite).
Nimi -ja yhteystietoja ei käytetä markkinointitarkoituksiin, vaan pelkästään haastetta varten.
Kaikki haasteeseen osallistuvat saavat yhtä tuotua/lähetettyä pipoa vastaan 20% alekupongin Lankamaailmaan (kuponki on voimassa 31.1.2015 asti).
Postitusosoite: Lankamaailma Tampere, Possijärvenkatu 1, 33400 Tampere.

Haasteen päätyttyä kaikki pipot lahjoitetaan Taysin lastentautien osastolle
ilahduttamaan pieniä prinssejä ja prinsessoja.

Suosikkipipot palkitaan!
 Prinsessajuttu-blogin Mira ja Lankamaailman henkilökunnasta koostuva raati valitsee pipoista kolme suosikkiaan, jotka palkitaan lahjakortein ja näistä kolmesta piposta kirjoitetaan ohjeet Lankamaailman verkkosivuille.
Kolme raadin suosikkia palkitaan 50, 20 ja 20 euron lahjakortilla Lankamaailmaan.

Tuunatuista pipoista tulee juttua ja kuvasaldoa myöhemmin täällä blogissakin.
Innolla odotamme mitä kaikkea ihanaa te keksittekään!
Tässä meidän raatilaisten näkemyksiä prinssi -ja prinsessapipoista!









Toivottavasti moni teistä lähtee Hyvän mielen hyväntekeväisyyshaasteeseen mukaan! :)


/ Haaste on toteutettu yhteistyössä Lankamaailman kanssa /

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Pari kuvaa messuilta


Kädentaidot messut tältä vuodelta on nyt takanapäin ja messutarjonta oli tänäkin vuonna antoisa, innostava ja inspiroiva! Kaksi päivää siellä tuli kierreltyä ja ostoksia tehden, lauantaina ihan itsekseni ja sunnuntaina kahden käsityöbloggaaja ystäväni kanssa.
Kamerakin oli mukana, mutta perinteisesti se unohtui laukkuun... sitä kun niin kovasti keskittyi hypistelemään ja kiertelemään, -sekä juttelemaan näytteilleasettajien kanssa, että kuvaaminen yksinkertaisesti vain unohtui! Kuvasaldo jäi siis aika laihaksi, mutta onneksi nyt edes muutama kuva löytyy!

Villa Linus

Villa Linus Ninan tekemiä ihania virkkauksia... olen sanaton... niin ihania! Ihailen suuresti Ninan tekemiä töitä ja yrittäjyyttä. Oli kiva myös jutella ja vaihtaa ajatuksia. :)
 Näitä ihanuuksia löytyy myynnistä Maker's Marketista.

PaaPii Design

Pieni pirteä käsityöputiikki, Paapo


Sisustuskoruja kierrätysalumiinista, Mari Puttonen.

 Ja yksi räpsy karkkineuleista.


Harmitus sentään, kun itsellä jäi kuvaaminen niin vähäiseksi.
Mutta hei, Hupsistarallaa -blogista löytyi aivan upeita kuvia karkkineuleista, joten sieltä kannattaa käydä kurkkaamassa upeita karkkineuletöitä!


maanantai 10. marraskuuta 2014

Velouria ja sydämiä




Meillä ollaan tykästytty kovasti Silverjunglen kauniisiin ja pehmoisiin velourvaatteisiin!
 Saimme muutama viikko sitten blogiyhteistyön kautta testattavaksi nämä ihanat velourvaatteet, jotka ovat uusimmasta syys/talvi mallistosta.

Mallistosta löytyi paljon mieluisia vaatteita ja ihania yksityiskohtia
kuten esimerkiksi sydämiä, tähtiä, ripaus pitsiä ja suloisia rusetteja...
Ihanaa harmaata ja vaaleanpunaista,
ja tuttuun tapaan myös mustaa, valkoista, pinkkiä ja muitakin kirkkaita värejä!
 Tykkään taas ihan älyttömästi tästä(kin) mallistosta!

 Löytyykö teiltä tämän malliston ihanuuksia jo kotoa?






 / Velourhattu sydämellä /

Tampereen tuliterä ylpeys on Torni hotelli, jota kävimme ihastelemassa pari viikkoa sitten. Suomen korkeimman talon erikoisuus on 25.kerroksessa sijaitseva ravintola, josta avautuu upeat näkymät aivan kaupungin ydinkeskustaan, katsokaas vaikka!
 Itseäni huimaa vielä pelkkä kuvien katselu...! Tytär ei ollut moksiskaan :)





/ Yhteistyöpostaus /