sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Inspiration day


Pikakatsaus lauantaiseen Helsingin reissuun.
@ Indiedays inspiration day.


Ilokseni sain kutsun Indiedaysin järjestämään  Bloggers' Inspiration Day -tapahtumaan Helsinkiin!
Lähdimme tapahtumaan yhdessä ihanan blogiystäväni Heidin kanssa.
Tämä oli ensimmäinen blogireissuni ja päivästä jäi tosi kiva fiilis :)
Ihastuttavassa Kiltakellarissa oli paikalla arvoilta pari sataa bloggaajaa,
tarjolla oli hyvää ruokaa ja juomaa, sekä lukuisia tutustumisen arvoisia yhteistyöpisteitä.
Kävimme poimimassa vinkkejä  myös Olympuksen kameraklinkilta.




Vichyn haasteeseen päätin lähteä mukaan. Tiedättekös, pienen 1-vuotiaan lapsen äitinä ihossa väistämättä näkyy esimerkiksi huonosti nukutut yöt ja äidin epäsäännöllinen ateriarytmi.
Ja kun Vichyn Idéalia Life Serum lupaa muutosta parempaan jo kahdeksassa päivässä
niin ehdottomasti olen haasteessa mukana ja kerron teillekin sitten kahdeksan päivän jälkeen testauksen tuloksia. Nyt siis laitan muut purnukat kaapin perälle ja otan testaukseen Vichyn tuotteet.


Neljän tunnin Ispiration -tapahtumassa hengailun jälkeen Helsingin reissuun piti ehdottomasti vielä sisällyttää shoppailukierros ( 12cm koroilla kävellessä tuli kyllä monta kertaa tennarit mieleen...).
Kävimme mm. Granitissa, Zaran lastenvaateosastolla, H&M homessa ja Riviera Maisonin liikkeessä.
Riviera Maisoniin taisin hieman jopa hurahtaa, ja sieltä mukaan lähti tämä ihana valokuvakehys
johon on tarkoitus teettää tyttären 1-vuotiskuva.

Ensi postauksessa palaan takaisin sorvin ääreen, eli käsityörintamalle!
(Luvassa ohjepostaus...)

3 kommenttia:

  1. Teilläpä on varmasti ollut antoisa Hesan reissu Heidin kanssa :)
    Ja pitääkin jäädä kuulolle vichyn tuotteista ;)... Nim. "tarvetta olisi"

    VastaaPoista
  2. No oli kyllä hauska reissu, ensimmäinen, muttei varmaankaan viimeinen :) Kiitos hyvästä seurasta!!!

    VastaaPoista
  3. On ollut varmasti mukava reissu :) Nuo kaupat ovat niin mun suosikkikohteita, Riviera Maisonia ottaisin koska vain meille enemmän ja enemmän :) Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista