maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kattaukseen -kolme väriä, kolme kokoa

 Olen hetkeksi jämähtänyt omalle mukavuusaluelleni,
eli tekemään näitä tuttuja töitä, joita blogissani
on aiemminkin nähty.

Olen siis virkkaillut kattausliinoja
(ja myöskin pöllöjä).
Molemmista olen saanut valtavasti 
hyvää palautetta ja ohjepyyntöjä!

Kolmessa koossa ja värissä olen virkkaillut
kattausliinoja.
Lasinaluset ja kattausliinathan virkataan 
-virkkaa ympyrä-periaatteella,
ohjeita löytyy googlettamalla.
Reunaan olen virkannut piparkakkureunan.








Ohjepyynnöt mietityttävät muutenkin kovasti,
koska blogini tarkoituksena
on ollut jakaa inspiraatiota enimmäkseen kuvien muodossa.
En ole kovin hyvä ohjeita edes kirjoittamaan, 
ja mielestäni onnistumisen ilo syntyy
itse oivaltamisesta siitä miten jokin tehdään!

 Myöskin vauvaperheessä aikani on 
rajallista ja bloggaaminen on  harrastus,
joten ensimmäiset asiat tulee aina ensin ja 
muuhun jää aikaa jos jää.
Ymmärrättehän?

Ihanaa viikkoa kaikille lukijoille!
Meidän viikkoon kuuluu matka Pohjanmaalle,
kotikulmille siis! :)





18 kommenttia:

  1. Nää on vaan niin kauniita käsitöitä!!
    Mukavaa reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! :) Sinunkin lasinalusista tuli niin kauniit ja harmaa väri näytti hyvälle! Kiitos vielä linkityksestä blogiini, olen niin iloinen siitä (ja siitä että blogini on innostanut virkkaamaan näitä söpöjä lasinalusia). :)

      Poista
  2. Löysin pikapiipahduksella aivan ihanan blogisi. Sävymaailma on mielestäni todella hurmaava. Liityn ehdottomasti lukijaksi ja käyn myöhemmin ajan kanssa tutustumassa vanhempiin teksteihisi.

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniin värisiä! Tällaisia kun saisi joskus aikaiseksi... Hyvää matkaa lakeuksille! :) (ps. Tekisi mieli kokeilla virkata myös matto, kun edellinen yritys meni niin mönkään. Osaisitko vinkata jotain paikkaa, josta saisi hyvää tuollaisiin tekemiisi mattoihin soveltuvaa kudetta? Itse tein aikoinaan trikoosta, mutta paljon tehdään myös kai ontelokuteessta. Äkkiseltään katselin, että sinun tekemäsi ovat kaikeeti trikoosta?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mun matot on tehty ylijäämätrikoosta. Tesomalla on sellainen kuin Triteks, sitä käytän! Sieltä saa edullisesti, etkös sinäkin asu Tampereella? Sitä suosittelen! Ei muuta kuin koukku käteen vaan, ja p.s. hieno se sun aiempikin oli! :)

      Poista
    2. Tampereen kyljessä asun minäkin :) Triteksistä olen hakenut kankaita ja katsellut samalla niitä kuteitakin. Kiitos kovasti vinkistä!! :)

      Poista
  4. Ihanat kattausliinat, niin herkut väritkin <3
    Kyllä niiden ohjeiden kirjoittamiseen hirveästi aikaa aina menee. Varmasti näistä malleista ohjeita pyydellään, niin hurmaavia töitä teet, mutta ymmärrän oikein hyvin kantasi. Minuakin inspiroi aina enemmän kuvat kuin ne ohjeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Juuri näin, käsityöblogi "ideapankkina" on kivempi kuin "ohjepankkina". Jos aikomukseni olisi kaikista töistäni ohjeet julkaista, niin voin kyllä ihan rehellisesti myöntää, että aikaa siihen menisi aivan liikaa! Lisäksi kuvien perusteellakin voi varsin hyvin virkata ja itse oivaltaa, ja siitähän se onnistumisen ilokin tulee :)

      Poista
  5. Ihanat värit! Myytkö noita tekemiäsi tuotteita? kuten kattausliinoja.? Jos niin paljonko 4 kpl maksaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Teen toki myös tilauksesta, eri kokoisina eri hintaisia. Laitatko mulle sähköpostiin koko+väri toivomuksen, niin voin laskea tarjouksen sinulle :)

      Poista
  6. Just kuvat onkin niin inspiroivia ja nuo ihanat sävyt <3 ( Oletko koskaan aatellut tarjota sisustuspuoteihin käsitöitäsi? Esim. Mallan puoti tulee aina mieleen kun täällä piipahan )

    VastaaPoista
  7. Mitä lankaa käytät virkkauksissasi? Lankasuosituksia ottaisin vastaan. T: Aloittelija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novitan Miami on hyvä virkata, samoin bambulangat ovat lemppareitani.

      Poista